Keskiviikkopäiväämme kuului oppituntien seuraamisen lisäksi vierailu luonnonpuistokeskuksessa Gexissä.

Aamupäivä koulussa

Päivämme alkoi koulussa kello 8 biologian tunnin seuraamisella. Tunnilla opiskeltiin luonnonvalintaa ja evoluutiota ja myös suomalaiset saivat osallistua tehtäviin. Ranskalaisia oppilaita huvitti suomalaisten läsnäolo, koska tunnilla puhuttiin pelkästään ranskaa. Oppitunnin jälkeen osa suomalaisista teki päivittäisen käynnin Carrefour-supermarkettiin, joka sijaitsi koulun lähellä. Puolilta päivin kävimme syömässä ranskalaisten ystäviemme kanssa, kuka missäkin. Koulun ruokalassa oli tarjolla hyviä vaihtoehtoja kuten muinakin päivinä. Yksi tämän päivän vaihtoehdoista oli kinkku ja kermaperunat.

Siirtyminen Gexiin

Ruokailun jälkeen suomalaiset oppilaat ja osa ranskalaisistakin oppilaista siirtyi julkisilla busseilla tai omilla kyydeillä läheiseen pikkukaupunkiin nimeltä Gex.  Siellä vierailumme suuntautui luonnonpuiston keskukseen, ranskankieliseltä nimeltään maison de la réserve naturelle. Ryhmä jaettiin ulkopuolella kauniissa kesäisessä säässä kahteen osaan Ms. Tiernon ja Mr. Morel’n toimesta. Toinen ryhmä suuntasi tutustumaan museon tarjontaan. Siellä oppaanamme toimi mies nimeltään Levallois, jonka ammatti oli Haut Jura- luonnonreservin vartija ja hänen tulkkinsa. Myös ranskalaiset oppilaat auttoivat meitä ymmärtämään saamiamme tietoja. Levallois kertoi meille luonnonpuistojen toimintaperiaatteista ja erilaisista siellä asuvista eläimistä. Infon jälkeen meille jaettiin ranskankieliset tehtävämonisteet, joihin vastaukset löytyivät keskuksen seiniltä. Saimme aikaa kierrellä keskuksessa ja tutustua siellä esiteltäviin asioihin. Tällä välillä toinen ryhmä vietiin suureen kokoussaliin, jossa näytettiin dokumenttielokuva Golf-virrasta ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Englanniksi puhuttu elokuva oli täynnä tietoa ja hauskoja nippelifaktoja. Kierrosten päätyttyä suoritettiin vaihto, jotta molemmat ryhmät pääsisivät molemmille rasteille. Vierailumme keskuksella kesti noin kaksi ja puoli tuntia.

Illan ohjelma

Yhteisen ohjelman jälkeen suomalaiset lähtivät omille teilleen. Suurin osa suomalaisista matkasi Gexin lähellä, Thoiryssa, sijaitsevaan ostoskeskukseen nimeltä Val Thoiry. Tytöt innostuivat sieltä löytyneistä kaupoista kuten Jennifer ja Pimkie. Aikaa siellä saatiin kulutettua mukavasti shoppailun merkeissä. Loppuilta vaihteli perheen mukaan. Suomalaiset viettivät loppuillan esimerkiksi tutustuessa ja harrastaessa muita ranskalaisille ystävillemme tuttuja aktiviteetteja kuten rugbya, ratsastusta ja sulkapalloa. Maittavien illallisten jälkeen suomalaiset pääsivät lepäämään ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Keskiviikkopäivä oli kaiken kaikkiaan mukava ja täynnä hauskaa ohjelmaa ja ilma suosi meitä.

Teksti: 
Elina Heiskanen ja Linnea Tiittanen