Ranskalaispoika halusi parantaa englanninkielentaitoaan ja lähti kansainväliseen projektiin avoimin mielin. Crêpe-juhlien yhteydessä haastattelulla oli rento ja tuttavallinen ilmapiiri.

 

Kulttuurit kohtaavat – projektissa mukana ollut ranskalainen poika Anatole Maurel vastasi kysymyksiimme suomalaisten vierailun loppupuolella. Hän oli innoissaan päästyään haastateltavaksemme.

”Lähdin projektiin mukaan, koska puhun mielelläni englanniksi. On myös mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä. Itse asiassa en tiennyt että matkustaisimme Suomeen, mutta se oli hauskaa.”
Kysyimme, mitä mieltä hän oli Suomesta ja mitä uutta Anatole oppi. Hänen mielestään suomalainen kulttuuri oli melko erilainen kuin ranskalainen, mutta mielenkiintoinen. Suomen matkallaan hän paransi englanninkielen flow’taan.  ”Siellä oli niin paljon siistejä juttuja. Muistan, kun olimme liikuntasalissa ja pelasimme kaupunkisotaa. Se oli niin hauskaa! Se ei ollut ainoa asia, mutta en voi luetella kaikkea. ” kertoo Anatole innostuneena.

Anatolen mielestä oli hauskaa saada kaksi tyttöä vieraakseen viikon ajaksi. Suomessa hän oli Pepin vieraana, mutta Ranskassa hän majoitti myös Emman.
Kysyimme myös mitä mieltä hän oli ohjelmasta, mikä oli suunniteltu suomalaisille oppilaille viikon ajaksi. ”Ohjelmaan ei ollut valittu parhaita mahdollisia asioita. Esimerkiksi vierailu Gexissä sijaitsevassa luonnonpuistokeskuksessa (maison de la réserve naturelle) ei ollut paras idea. Myös vierailupäivät olivat huonot; olisi ollut parempi jos olisitte saapuneet sunnuntaina ja lähteneet lauantai-iltana.”.
Lopuksi kysyimme mitä mieltä Anatole on reilun puolenvuoden pituisen projektin päättymisestä.  Hän kertoi olevansa surullinen sillä tämä oli hieno kokemus, niin Suomen päässä kuin Ranskassakin.

Anatolen mukaan projekti oli hauska, ja hän suosittelee sitä kaikille. Haastateltavamme otti haastattelutilanteen huumorilla, mutta vastasi kysymyksiin totuudenmukaisesti ja reippaasti. Lopuksi Anatole haluaa kiittää kaikkia projektissa mukana olleita.  Hän on suunnitellut uutta reissua Suomeen yhdessä muiden projektissa olleiden kanssa. Toivotaan, että matkasuunnitelmat onnistuvat!

Toimittaja: 
Emma Piironen ja Venla Uimonen