kimpinen
Globalisaation kurkotellessa pitkiä lonkeroitaan yhä uusille alueille on päivän selvää, että maailma muuttuu aina vain yhtenäisemmäksi. Kehitystä voi katsoa hyvällä tai pahalla silmällä. Kysymykseen, onko globalisaatio pelastamassa vai tuhoamassa kauniin planeettamme ja sen kulttuurit, ei ehkä koskaan saada absoluuttista totuutta.

 

Maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia erilaisia, kiehtovia ja jännittäviä kulttuureita. Yhteen kuuluu vahvasti viinit, toiseen jalkapallo ja kolmanteen nuotion ympärillä hyppiminen rumpumusiikin tahtiin. Globalisaation myötä kulttuurit ovat kuitenkin alkaneet sulautua yhteen. Jotkut sanovat, että se on huono juttu. Heidän mielestään länsimainen kulttuuri jyrää pienemmät alleen. Seurauksena olisi siis seitsemän miljardia englantia puhuvaa toistensa kopiota. Kielet kuolisivat ja kaikki se, mikä tekee maasta sen kansan näköisen, katoaisi. Itse en kuitenkaan näe asiaa näin.

Kulttuuri ei häviä. Se muuttuu. Englannin kielen leviäminen on helpottanut toisista kulttuureista oppimista. Jokainen turisti tuo aina pienen osan vierailemansa maan kulttuuria mukanaan kotiin. Vaateketjut levittävät muotia maailmanlaajuisesti, ja levy-yhtiöt tuovat erilaisia musiikkityylejä kauempaakin kuuntelijan korviin. Joskus voi tuntua, että alkuperäinen kulttuuri jää jalkoihin, mutta todellisuudessa toisen kulttuurin tunteminen auttaa ymmärtämään muita, ja voi jopa vähentää rasismia.

Kuvitellaan tilannetta, jossa koko maailma kuuluisi yhteen kulttuuripiiriin. Kaikki puhuisivat englantia, uskoisivat samaan jumalaan ja kuuntelisivat samanlaista musiikkia. Myös ruoka ja tavat olisivat yhteiset. Eihän maailman kulttuurien kirjo silloin olisi laaja, mutta ei se välttämättä olisi huono asia. Olisiko syytä sotia toisen kansan kanssa, kun se kuitenkin olisi samanlainen kuin oma? Eikö etniseen taustaan perustuvat väkivaltaisuudet loppuisi? Eikö olisi helpompi muuttaa työn tai koulutuksen perässä sinne, missä sitä on tarjolla?

Kansainvälisyys on nykyajan nuorelle kaikki kaikessa. Maailmaa pitäisi nähdä ja kavereita olla vähän siellä sun täällä. Siinä samalla oma kulttuuri rikastuu. Kyllä me nykynuoret vielä muistamme Sibeliuksen, saunan ja suomalaisen sisun. Katsomme jääkiekkoa ja syömme ruisleipää. Olemme kuitenkin myös huomattavan tietoisia muiden maiden kulttuureista, ja innokkaina otamme niistä hyviä puolia osaksi omaamme. Uskallankin väittää, että kun vihdoin on meidän aikamme johtaa kaunista maatamme, se ei enää ole entisensä.

Sonja Marttinen